syvällistä asiantuntemusta

Minulla on 25 vuoden kokemus B2B-myynnistä ja tausta suuressa yrityksessä jossa kehitettiin yritysten liiketoimintaa.

Olen ratkaisukeskeinen valmentaja ja NLP Master-kouluttaja. Olen erikoistunut ihmisen ajattelu- ja käytösmallien ymmärtämiseen.

Erikoisosaamiseni keskittyy pelkojen poistamiseen mielen tasolla. Psykologisen turvallisuuden tunteen luomiseen ja rakentavan vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Myynnin kehittämiseen ja asiakas kokemuksen sekä työyhteisöjen vuorovaikutuksen parantamiseen.

Tuon tapaamisiin syvällisen kokemuksen ja ymmärryksen tilanteista, auttaen asiakkaitani löytämään kestäviä ratkaisuja haasteisiinsa.

Mahdottomasta mahdolliseksi

Olen elänyt lähes koko elämäni kiireellistä elämää. Päivät täyttyi eri velvollisuuksilla ja varmistin, että kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan. En ollut pitkään aikaan pysähtynyt kuuntelemaan itseäni, enkä tiedostanut mitä todella tarvitsin juuri siinä hetkessä, aika yleistä vai mitä oot mieltä?

Olin tottunut analysoimaan ja järkeilemään asioita, kertoen itselleni samoja ratkaisuja ja tarinoita yhä uudelleen. Aika kului ja rupesin kaipaamaan muutosta, mutta muutosta ei syntynyt. Pelkkä järkeily ei riittänyt muutoksen tekoon.

Todellinen muutos tapahtui, kun rupesin kyseenalaistamaan, onko asiat absoluuttisesti juuri näin, miten minä niiden kuvittelen olevan.

Voisinko ajatuksiani muuttamalla muuttaa elämää?

Mahdottomalta tuntuva ajatus alkoi näyttäytymään mahdolliselta hiljalleen mielessäni. Tähän löysin tuki toimenpiteitä, kun opiskelin valmennusta ja siellä tutustuin keho mieli yhteyteen ja poistimme uskomuksia mielestä sekä kehosta. Kehossamme on muisti ja pelot asustaa siellä, koin itse tämän kokemuksen voimmakkaasti tehdessämme harjoituksia.

Moni meistä tunnistaa asian siitä, vaikkei ole konkreettista pelättävää tai jännittävää, se tuntuu kehossa asti.

Ilman omien pelkojeni poistamista en usko että, olisin tänään tekemässä tätä ihanaa ja jännittävää matkaa elämässäni.

En usko että olisi nähnyt eri vaihtoehtoja tai uskaltanut tarttua niihin. Ihminen kun mielellään varmistaa ja varmistaa asiaa, vaikkei meillä varmuutta mistään asioista olekaan.

Itse liputan pehmeiden asioiden puolesta, läsnäoloa, aitoutta, herkkyyttä ja kuuntele toisen ihmisen sanat niin sinutkin kuullaan, toimii elämässä aina.

Minussa on myös jämäkkä business henkinen nainen, joka haluaa auttaa yrittäjiä ottamaan käyttöön omat vahvuutensa.

Meissä on niin monia osia, älä jämähdä näkemään itsestäsi vain yhtä osaa. Joskus se osa on vielä jonkun toisten syöttämä ajatus sinusta. Etsitään sinusta niitä osia, jotka haluaa tulla nähdyksi tässä hetkessä.

ElämänTaika brändinä haluaa tarjota ihmisille taianomaisia hetkiä.

Olisiko sinun aika löytää elämääsi taianomaisia hetkiä?

Voitetaan yhdessä mielen esteet ja mahdottomasta voi syntyä mahdollisuus juuri sinulle.

Lämpimin terkuin Eija




Aito yhteys asiakkaaseen on arvo, jota ei voi hinnoitella

Yrityksen nimi

ElämänTaika Oy

Elamantaika.fi

info@elamantaika.fi

3459838-9